Kuinka levy – yhtiöt löytävät uusia artisteja?

turntable_getty_1Levy – yhtiöille lähetetään jatkuvasti demoja ja muuta materiaalia kuunneltavaksi ja luettavaksi. Koska artisteja on markkinoilla huomattavasti enemmän kuin levy – yhtiöt tarvitsevat, on aloittelevilla artisteilla paljon haasteita päästä kuulluksi. Toisaalta levy – yhtiöt etsivät jatkuvasti myös uusia artisteja, näiden on vain erotuttava massasta ja saatava levy – yhtiön kiinnostus. Tämän voi saavuttaa monella eri tapaa.

Jotkut levy – yhtiöt eivät käytä lainkaan aikaa uusien artistien löytämiseen, vaan odottavat että ne artistit jotka todella haluavat huipulle, saavat itsensä levy – yhtiön tietoisuuteen. Tämä tarkoittaa oman musiikin markkinointia, erilaisia lähestymistapoja ja joskus jopa epätoivoisia keinoja.

Toiset levy – yhtiöt taas lähettävät kykyjen etsijöitä erilaisiin aloittelevien artistien tapahtumiin ja klubeille. Jos levy – yhtiö palkkaa mielellään sellaisia artisteja joilla ei ole vielä lainkaan faneja tai kuuluvuutta, joudutaan joskus etsimään tähtiä oudoistakin paikoista. Tällä tavalla kuitenkin varmistetaan että vain yhtiö on vastuussa artistin uran kehityksestä ja esimerkiksi sopimuksessa on enemmän neuvottelun varaa levy – yhtiön kannalta.

Joskus artisti saa yksinään jo paljon huomiota, esimerkiksi sosiaalisten medioiden kautta suosioon nousseet artistit voivat saada tarjouksia erilaisista sopimuksista. Kun artistilla on taustallaan jo suosiota ja mahdollisesti useammat levy – yhtiöt tavoittelevat samaa artistia on tällä paremmat mahdollisuudet neuvotella enemmän rojalteja ja miellyttävämmät ehdot omalta kantiltaan.

Nykyisin myös erilaiset kykyjen etsintä ohjelmat televisiossa auttavat muusikoita pääsemään pinnalle. Näitä järjestetään ympäri maailmaa ja ne ovat nousseet katsojien kestosuosikeiksi. Kilpailun voittajalle on usein tiedossa varma levytys sopimus, mutta myös kilpailussa hävinneitä artisteja voidaan lähestyä.

Koska kilpailun voitto on monesta asiasta kiinni, esimerkiksi siitä millaista musiikkia artisti esittää, ei häviö välttämättä tarkoita ettei artistin musiikki olisi sopimuksen arvoista. Joskus käy myös niin että kilpailun voittaneet artistit julkaisevat yhden levyn ja ura hiipuu tähän. Huonommille sijoille tippuneet artistit tekevät sopimuksen erikseen jonkun levy – yhtiön kanssa ja voivat olla musiikkialan huipulla vuosia.

Artisteja löydetään siis lukuisilla eri keinoilla. Levy – yhtiöiden on oltava mukana ajan hengessä ja seurattava trendejä. Jos uusia löytöjä halutaan tehdä, on sen eteen nähtävä vaivaa. Artistin puolestaan on oltava peräänantamaton ja kekseliäs, jos aikoo avittaa uransa alkuun.