Mikä on musiikkikustantamo?

Musiikkikustantamolla voi olla monta erilaista tehtävää musiikin maailmassa.

musicpublishingNämä ovat yrityksiä jotka vievät musiikin teoksia suuren tai pienen yleisön saataville. Toiminta perustuu musiikin tekijöiden luovuttamiin tekijänoikeuksiin. Kustantamon tehtävänä on seurata musiikkiteosten käyttämistä ja leviämistä, tehostaa tätä sekä käyttöä erilaisissa esityksissä.

Yleensä musiikkikustantamo tekee sopimuksia erilaisten laulunkirjoittajien ja säveltäjien kanssa. Musiikin tekijät saavat materiaalin luovutetuista tekijänoikeuksista palkkana rojalteja, joiden suuruus yleensä määräytyy sen mukaan, kuinka paljon niitä käytetään ja julkaistaan. Musiikkikustantamo puolestaan markkinoi tuotteita parhaansa mukaan, vahtii mihin käyttöön niitä myydään, kerää rojalteja käytöstä ja myy tuotteita esimerkiksi toisille artisteille.

Musiikkikustantamot voivat myös tehdä sopimuksia jo artistien tekemistä levyistä ja musiikkivideoista. Niitä markkinoidaan levyttäville artisteille sekä television ja esimerkiksi elokuvien käyttöön. Samalla vahditaan myös tätä tietä tulevia rojalteja ja ne jaetaan artistin tai musiikin tekijän ja musiikkikustantamon välillä.

Tekijänoikeuden omistaminen ja sen luovuttaminen tai myyminen musiikkikustantamoille on yksi musiikki alan tärkeimmistä ja merkittävimmistä immateriaalioikeuksien luopumisista. Immateriaalioikeudella tarkoitetaan omistusoikeuksien ja sopimusoikeuksien tapaisia aineettomaan omistukseen liittyvää hallinnointia. Musiikkikustantamoilla on keskeinen rooli tämän tärkeän aineiston hallinnassa ja käytössä.

Menestyneet laulunkirjoittajat ja säveltäjät tekevät yhteistyötä musiikkikustantamojen kanssa ja yhteistyön säännöt merkitään näiden väliseen sopimukseen. Kustantamot voivat myös tarjota ennakkoon rojalteja jotta musiikin tekijät voivat jatkaa alallaan. Vastapalvelukseksi musiikkikustantamo saa myytyjen tuotteiden rojalteista tietyn prosentin, joka voi olla jopa 50 prosenttia tuotosta. Prosentti määrä vaihtelee sen mukaan, minkälaisesta tuotteesta on kyse, kuinka suosittu musiikin tekijä on ja minkälaista rojalteista puhutaan.

Musiikkikustantamot ovat siis hyvin tärkeä osa musiikkialaa ja niillä on keskeinen rooli sen toiminnassa. Se mahdollistaa musiikin tekijöille elannon, yhdistää artisteja ja musiikkia toistensa kanssa sekä markkinoi tuotteita erilaiseen käyttöön. Kaikki esimerkiksi mainoksissa tai elokuvien taustalla pyörivä musiikki on jonkun musiikin tekijän vaivalla tuottamaa työtä ja tämän käytön valvonnassa sekä saatavuudessa musiikkikustantamoilla on suuri rooli.

Vaikka musiikkiala mielletään usein vain yksittäisiksi artisteiksi tai bändeiksi, liittyy siihen paljon muitakin, vähemmän huomiota saaneita aloja. Musiikin puuttuminen esimerkiksi markkinoinnista, johtaisi tylsiin ja hiljaisiin mainoksiin, eikä tarttuvia, joskus jopa yleisöä ärsyttäviä mainoskappaleita enää löytyisi.